​Transformaatio

Kyselin tuossa kahviautomaatilla työkavereilta, että mistä he haluaisivat lukea seuraavassa Kunnon haaste -blogissa. Vastaus oli: ”Kerro, miten siirryt talvisesta pikkujoulu-, seminaari- ja illanviettoaktiivista Pariisiin vaivatta pyöräileväksi kuntourheilijaksi.” Aika hyvä kommentti. Ei ollut itsellä käynyt mielessäkään, että ruokavalion ja liikunnan lisäksi pitäisi jollakin tavalla muuttaa myös muun elämän kulkua.

​​No, matkan valmistelut etenevät ja pientä ”vuotoa” tulevasta reitistäkin on jo tihkunut.

Kuva: Team Rynkeby

Pyörillä ajetaan viidessä eri maassa ja tosiaan kilometrejä tulee noin 1 200 km. Jokaisella joukkueella on oma navitiimi, joka tekee suunnitelmat, ja matkan varrella emme tule muiden joukkueiden kanssa juurikaan kohtaamaan. Vasta sitten Pariisissa, kun ajetaan kohti Eiffel-tornia, tulemme näkemään 1 600 pyöräilijän joukon yhdellä kertaa.

Alkumatka taitetaan varsin tasaisissa maisemissa. Tosin ensimmäisen ajopäivän ennakkohuhu kertoo, että kilometrejä tulisi lähemmäs 250. Sen sujumisen kannalta on siis ihan hyvä, että vastassa ei ole mitään vuoristo-osuuksia. Mutta saavuttaessa Hollannin rajan tuntumaan on tiettävästi odotettavissa myös pienimuotoista kumpuilua, mikä jatkunee kunnes lähestytään Belgian eteläosia.
​
Siellä meitä odottaa muun muassa lyhyt, mutta jyrkkä nousu kukkulalle nimeltä Mur de Huy. Joinakin vuosina myös osana Ranskan ympäriajoa olevassa rinteessä noustaan 1 375 metrin matkalla 75 metriä. Keskimääräinen kaltevuus on 9 %, joka kasvaa jyrkimmillään 24,4 %:iin. Voi olla, että siinä kohdassa tarvitaan jo vähän potkua reiteen. Tosin tähänkin mäkeen lähdettäessä on jo aamusta polkaistu satakunta kilometriä, joten jalkojen pitäisi olla sopivasti lämmenneet.

Muutenhan matkanteko taittuu leppoisasti ryhmässä ja riippuen ajopaikasta sekä kelistä. Keskinopeus tulee olemaan 25–27 km/h. Tässä alkaa myös aikaisemmin vain yksin pyöräilleelle pikkuhiljaa selviämään, millaista on tehdä matkaa ryhmän eri jäseninä. Jo harjoittelussa otetaan nämä eri paikat haltuun ja opiskellaan matkantekoa. Vetotiimi halkoo tuulta ja pyrkii pitämään keskinopeuden sopivana. Kansiporukka sitten nautiskelee imussa, mutta toki polkemaan joutuu siinäkin päästäkseen perille. Lisäksi ajoryhmässä on navigaattori ja ryhmänjohtaja. Ryhmän etenemistä turvaa myös pyöräilevä lääkäri, joka jokaisesta joukkueesta tulee löytyä.

Kokonaisuuden kannalta erityisen tärkeää on huolto. Ihan tarkkaan en edes vielä tiedä, mitä kaikkea huollon tehtäväksi kuuluu. Mutta ainakin edellä menee etuhuolto, joka muun muassa valmistelee taukoevästyksen. Ja perässä tulee takahuolto, joka avittaa mahdollisissa rengas- ja laiterikoissa sekä kerää ”raatobussiin” mahdolliset hyytyneet.

Vastasiko tämä kahviautomaatilla esitettyyn kysymykseen? Ehkei, mutta ainakin siihen, että koko ajan tulee opiskeltua lisää ja jännitys matkantekoon kasvaa. Lienee itsestään selvää, että kevään mittaan joutuu entistä enemmän priorisoimaan omia menojaan ja nimenomaan tämän pyöräreissun näkökulmasta. Sunnuntaina kun ajelin vesisateessa maastopyörällä 35 kilometriä, niin siinä oli hyvää aikaa pohdiskella touhun mielekkyyttä. Ja voin väittää, että matkan aikana ei kertaakaan tuntunut siltä, että olisin menossa väärään suuntaan. Olisiko siis transformaatio kohti kuntopyöräilijää kuitenkin jo alkanut…

Lue muita Kunnon haaste -blogikirjoituksia >>