Kuskin paikalla

Kuva: Thomas Nørremark / Team Rynkeby

Tuuli humisee korvissa ja edessä siintää hieman kostea maantie. Parijonossa etenevä parinkymmenen pyorailijän ryhmä on tekemässä peruskuntoharjoitusta, 75 km:n maantieajoa. Noustaan jyrkähköä makeä ylös ja vauhti putoaa melko alhaiseksi kunnes saavutetaan lakipiste ja tieprofiili kääntyy laskuun. Vetomiehistöllä ei kuitenkaan ole aikaa levätä, vaan polkea alamäkeen niin kovaa, että takana tulijoiden ei tarvitse jarrutella. Kun alamäki taittuu, pitää vedossa edelleen polkea, jotta muu ryhmä pääsee nautiskelemaan alamäen mukanaan tuomasta lepohetkestä ja vauhdin tunteesta. Ja kun vetomies on tehnyt tehtävänsä, kiertää parijono myötäpäivään siten, että vasemmalle kärkeen tulee uusi, levännyt polkija.​

---

Vetomiehenä ajaessa on suuri vastuu ryhmän turvallisesta etenemisestä. Pitää olla huolellinen risteysalueilla, ylläpitää sopivaa ja tasaista vauhtia sekä varoittaa takana tulijoita edessä olevista vaarakohteista. Esimerkiksi paha railo tai korkealla oleva kaivonkansi voi aiheuttaa vaaratilanteen ja joukkokolarin mahdollisuuden.

Tuulen huminassa ei ääniä takaa juurikaan kuule. Onkin hauska, kun vilkaisee olan yli, niin aivan takarenkaassa kiinni viilettää parinkymmenen polkijan joukko. Vaikka näky voisi olla pelottavakin, niin toisaalta siitä tulee turvallinen olo. On vähän kuin istuisi bussissa kuljettajan paikalla ja hyväntuuliset matkustajat nauttivat matkanteosta. Ryhmän keskivaiheilla - niin sanotulla aurinkokannella - ajaessa pyöräkaravaani eteneekin kuin bussi. Ei siinä huomaa polkevansa samalla tavalla kuin vedossa tai yksin pyöräillessä.

Pitkän letkan kanssa pitää liikenteessä olla muutenkin tarkkana. Esimerkiksi taukopaikalle tultaessa ei voi pysähtyä ihan minne tahansa, vaan letka pitää vetää riittävän laveasti, jotta kaikki sopivat turvallisesti lepoalueelle. Tiimimme harjoituksissa onkin tuotu turvallisuusnäkökulma koko ajan vahvasti esiin. Joukkueenjohto muistaa huomauttaa mahdollisista oikaisuista ja laiminlyönneistä. Tämän oppivan organisaation eteneminen tuntuukin turvallisemmalta joka ajon jälkeen. Toki mielessä pitää myös olla, että vahingot sattuvat helpoiten juuri silloin, kun aletaan rutinoitumaan ja asiat tuntuvat itsestään selviltä. Pitää siis olla tarkkana vielä jatkossakin.

Startti Pariisiin on tuntunut niin kaukaiselta, että aina välillä olen toivonut ajan kiitävän hieman nopeammin. Mutta nyt on selvästi ylitetty kulminaatiopiste ja tekisi mieli seistä jarrulla. Lähtöön on enää pari kuukautta. Toki siinä on vielä mahdollisuus tehdä reilut 20 ryhmälenkkiä ja viritellä pyörän ajoasento mieleiseksi. Myös muunlaiseen pyörän virittelyyn on vielä aikaa, mutta kiekkoja en meinaa vaihtaa. Hyvin menee noilla vakioillakin. Satulakin tuntuu ainakin toistaiseksi istuvan, mutta tuntuuko samalta vielä starttiviikolla. Silloin sitä ei varmaan enää kannata vaihtaa. Voi mennä investointi päin P:tä.