Digiloikka

Mike von Wehrt

Digitaalisuus puhuttaa ja sillä odotetaan olevan suuri rooli tulevaisuuden kehityksessä. Koneäly tekee tuloansa ja maailman digimessuilla näkyy ihmisen näköisiä vempeleitä, jotka tuovat aamutossut tai keittävät kahvit.

Tämä herättää pohtimaan, mikä on oikea digitalisaation taso?

Onko niin, että scifi-elokuvista tutulla tavalla istumme tulevaisuudessa mukavalla olohuoneen sohvalla ja saamme kaikki perustarpeemme tyydytettyä ilman pienintäkään ponnistelua? Kun tulee nälkä, niin nielaisemalla ravintokapselin, ja jaksamme taas jatkaa oleilua seuraavaan pilleriin saakka. Kun tekee mieli liikkua, siirrymme terassille erilliselle liikunta-alustalle, joka sitten heiluttelee raajojamme eri suuntiin. Luontoon pääsee laittamalla virtuaalilasit päähän ja haistelemalla keinotekoisesti tuotettua lehtimetsän tuoksua.
​
No äkkiseltäänhän tuo voi tuntua houkuttelevalta, mutta laiskistuva ihmisrotu todennäköisesti kuolisi sukupuuttoon aika nopeasti.

Digitalisaatio poistaa tiedonsaantiin, sijaintiin ja ajanhallintaan liittyviä rajoitteita. Kun ihminen on ammoisina aikoina taistellut olemassaolostaan, on perustana nimenomaan ollut se, että uteliaisuus ja kiinnostus ympärillä olevia asioita kohtaan ovat pitäneet ihmisen aktiivisena ja liikkeessä.

Mikä onkaan oikea taso digitalisaatiossa? Se on ainakin varmaa, että julkisen sektorin puolella emme ole vielä lähelläkään ääripistettä. Uudet teknologiat tulevat käyttöön melko verkkaisesti, ja mieluusti käytetään vanhoja toimintatapoja, kun ne varmasti toimivat. Byrokratia on meillä rakentunut paperisen dokumentin ympärille, ja siitä eroon pääseminen vaatii ponnisteluja. Oikeastaan kaikista huvittavinta tässä digitalisaatiokeskustelussa onkin, että edelleen se samainen paperin näköinen dokumentti kiertää viranomaiselta toiselle, mutta sähköisessä muodossa. Kyseiselle dokumentille sitten kerrotaan metatietoina, mitä se pitää sisällään. Ja näin sitä ymmärtävät muutkin koneet.

Mutta voisiko tietoa tallentaakin paperinnäköisen dokumentin sijaan rakenteellisena tietona? Tietona, joka olisi suoraan hyödynnettävissä eri prosesseissa ja jota rajapintojen kautta pääsisi ihmettelemään eri sovelluksilla. Erilaiset piirustukset liikkuisivat rakenteellisina malleina ja päätökset siis puhtaasti tietona ilman paperille tehtyä muotoilua. Kun asiakaspalvelut on sähköistetty ja prosesseissa liikkuu älykäs tieto, on digiloikan ottaminen oikeasti mahdollista.
​
Mutta onko viranomaiskäytön kannalta tarpeen määritellä tuolla alussa pohdiskelemaani digitalisaation tasoa? Onko vaarana, että digiloikka vie hallinnon väärään suuntaan ja koneet alkavat tehdä ihmisille kuuluvia päätöksiä? Voisihan kone periaatteessa myöntää rakennusluvan kaavan mukaiselle rakennukselle, mutta mennäänkö silloin jo liian pitkälle? Se on meistä itsestämme kiinni. Vaikka työt ja palvelut digitalisoituvat, niin kyllä meidän on pidettävä huoli siitä, että emme jää sohvalle makaamaan.  Digitalisaatio on loistava renki, mutta isännäksi siitä ei ole.

Kiinnostaako digitalisaatio aiheena? Lue lisää blogikirjoituksia täältä >>